Maanantain työpäivä ja puhelu äidiltä

Inhoan maanantaita. Yllättävän hyvin olin kuitenkin selvinnyt jo viikon uudessa työssäni. Tämä tekee hyvää CV:ssäni, joka on muuten aika rikkonainen. Nyt on kulunut jo viikko viimeisestä ryyppykerrastani. Valituksia ei ole juurikaan tullut. No ellei sitten sitä kaljuksiajellun pojan äitiä lasketa ja se lettityyppikin soitti niuhottaakseen niistä eripaksuisista leteistä. Olenkin jättänyt lapset toistaiseksi rauhaan ja kehittänyt oman kätevän systeemin. Laitan suodatinpussin lasten päähän ja ripsin sitten loput karvat pois partakoneella. Annan lapsille operaation ajaksi naapuriliikkeestä ”koekäyttöön ottamani” mp3-soittimen, jossa on tajuntaa laajentavaa musiikkia. Ja muuten terveellinen elämäni vaatii aina täyden karkkikupin. Olen ystävystynyt karkkikaupan myyjän Piian kanssa, joka ystävällisesti kuskaa vanhentuneet ja lattialle pudonneet karkit meidän asiakkaiden iloksi. Vastapalvelukseksi olen luvannut kerätä hänelle kaikki hiukset talteen. Piian mummo harrastaa nukkejen tekoa kansalaisopiston kursseilla ja tarvii hiuksia nukkejensa päähän tai mistä hitosta tiedän mihin hän niitä liimailee. Toisaalta ihan sama. Pieni vaiva pussittaa hiukset säilöön. Meillä on pomoni Suvin kanssa yhteinen soppari, että hän ottaa jatkossa kaikki naisasiakkaat ja mä otan lapset, vanhukset ja kaljuuntuvat miehet. Dementoituneille olen kokeillut tuota samaa psykedeelistä musiikkia ja tekohampaisiin liimautuvia karkkeja.

- Niina, miksi sinusta ei ole kuulunut moneen viikkoon mitään, etkä ole vastannut puhelimeen, äiti linjan toisessa päässä nalkuttaa. – No on ollut tässä kaikenlaisia kiireitä. – Miten se uusi työsi siellä huoltamolla sujuu, äiti kysyy. – öö, mä vaihdoin parempaan duuniin, yhteen tutun parturikampaamoon. Leikkelen lasten, vanhusten ja kaljujen hiuksia ja letitän pitkiä tukkia. Ihan ookoo hommaa, vastaan. – Tulisit käymään kotiin joku viikonloppu tai kun sinulla on vapaata, äiti pyytää. – Isäsikin tykkäisi. Täällä Keski-Suomessa on luntakin ja voitaisiin mennä niin kuin ennenkin luistelemaan Jyväsjärvelle. Otettaisiin kaakaota mukaan ja voitaisiin puhua oikein kunnolla. Eikö sinun Niina olisi jo aika vakiintua ja ajatella sitä lapsen tekoakin. Olet kuitenkin jo 32-vuotta. Minulla oli sinun iässäsi jo sinä ja Maria. Oletkos muuten nähnyt Matteusta siellä Helsingissä? – Joo en oo. En viitsinyt kertoa äidille, että satuin ohimennen näkemään kiltin ja kunniallisen Matteus-veljeni Helsingin DTM:ssä imuttamassa jotain miestä. Empä viitsinyt häiritä heitä itsekään. Ei kai sillä nyt mitään väliä mulle ole vaikka veli onkin niitä miehiä, mutta äiti saattaisi saada sydärin, isästä puhumattakaan. – No miten isän saarnat on sujuneet viime aikoina, kysäisen. Isä valittiin edellisvuonna vuoden jyväskyläläiseksi saarnaajaksi. Vähän niin kuin City-lehdessä valitaan aina joka vuosi vuoden baari, ravintola jne niin seurakuntamaailmassa valitaan vuoden saarnat, konfirmaatiot, hautajaiset ja häät. Me oltiin silloin koko suku juhlimassa isän kunniakirjaa. – Hienosti, en ole tosin joka sunnuntai ehtinyt kuuntelemaan, kun minulla on ollut niin paljon noita asukasyhdistyksen ja seurakunnan talkoita. Isäsi se aina muistaa teistä kertoilla puheissaan, kuinka onnellinen perhe meillä on aina ollut ja lapset pärjäävät niin hienosti maailmalla. No onneksi sentään Maria on vakiintunut ja saadaan täällä viettää mummin laatuaikaa. Maria muuten kertoi, että haaveilee jo neljännestä lapsesta. Saas nähdä milloin syntyy minun neljäs lapsenlapsi. Kyllä sinunkin Niina nyt tulisi löytää joku kunnon mies vaikka täältä Jyväskylästä ja muutatte sitten tänne vaikka tuonne Ainolan rantaan, mihin on rakennettu taas uusia kerrostaloja. Siellä kelpaisi lastenkin sitten kasvaa ja saisitte mummilta ja pappalta hoitoapua. – Just joo, älä äiti taas ala. Tapasin kyllä yhden Vesan, mutta hän ei välttämättä muuttaisi Jyväskylään. – Kyllä sinun nyt pitää tulla tänne ja kertoa kaikki siitä Vesasta. – Joo, mä voisin tulla parin viikon päästä muutamaksi päiväksi. – Kerro sitten heti kun tiedät niin tiedetään kutsua sitten Mariakin perheensä kanssa tänne. Niin ja Matteus. Tulette vaikka yhdessä. Voit tietysti ottaa sen Vesankin mukaan. – Joo mä ilmoittelen, nähdään, moi, huikkaan ja lopetan puhelun. Ehkä mä voisin mennä vähän rauhoittumaan sinne joksikin viikonlopuksi. Nyt kun on tämä uusi päihteetön elämä.

Viimeksi jouluna kun olin, se oli kyllä aika karmeaa. Lapset huusivat, tilauspukki oli hiprakassa, isä piti ylipitkän saarnan joulun merkityksestä ja oli pakko askarrella äidin kanssa himmeleitä. No siinä kävi sitten niin, että tapaninpäivänä sietokyky loppui. Lähdettiin Matsin kanssa baanalle. Ekaks Bricksiin, sitten Hemppariin ja lopuksi Gigglingiin. Oltiin niin huonossa kunnossa, Mats löysi jonkun Kalen ja meni sen luo yöksi ja mä tulin sit mukaan, kun ei parempaakaan seuraa löytynyt. Mä sit nukuin Kalen tyttären sängyssä, kun miehet jyskyttivät alapäänsä uuteen kuntoon. No toivottavasti oli hyvä pano…Mä katselin nättejä hääkuvia siellä piirongin päällä, mihin lie vaimo lähtenyt. Kompuroitiin sieltä sitten aamulla kotiin ja kerrottiin tarinaa Matsin lapsuudenystävästä, jossa punkattiin. Kaiken lisäks Matsin kaula oli aivan syöty ja yritettiin sit laittaa mun peitevoiteita. Mats pitikin kaulahuivia loppuloman kaulassa ja lähdettiin seuraavana päivänä takas Etelä-Suomeen. Ja sain selitellä loputtomiin Marialle sitä pientä jekkua, kun laitoin heille sellaisen joulukirjeen kännipäissäni yhden Jennin kanssa. Ajattelin, että se olisi vähintään yhtä hyvä idea, kun lukea heiltä saatua joulutervehdystä, kuinka pikku-Oskari oli saanut ensimmäiset hampaat, Tuuli mennyt montessori-päiväkotiin ja Pilvi saanut pelkkiä kiitettäviä todistukseen opettajaltaan. Me sitten Jennin kanssa ideoitiin parin punkkupullon voimin joulukirjettä, kuinka vuosi on kulunut kunkin panon kanssa, viina on virrannut ja kokemuksia karttunut. Tehtiin Jennin työpaikalla se klassinen kopiokonekuva persiistä ja liimattiin siihen tonttulakki päähän. Sen oli avannut kuulemma Pilvi ja saanut tätistään vähän erikoisen kuvan.